tiistai 23. helmikuuta 2016

#12. Ilma virtaa taas

Blogin on jäänyt paitsiin muuton, ajan ja myös tylsyyden takia. 
Illi "Veikontiellä" ja pikku avustajat
Helsingistä muuttamisen jälkeen emme ole päässeet treenaamaan lainkaan agilityä, joten koirat ovat keskittyneet tallielämään ponin pikkutreeniavustajana. 

MUTTA NYT!!! Vihdoinkin pieni toivon kipinä herää! POKS - Pohjois-Karjalan seurakoirat kutsuivat meidät hallittavuustestiin, ainoa pointti tässä on, että kurssina on alkeet. Tämän tauon jälkeen se voi kyllä olla Candylle paikallaan :) Pitänee vähän tokoilla ennen sitä.

Kävin eilen ajamassa Vieremällä Lassilla ja Leevillä. 
Ensin Leevin osuus. n.15km lenkki, joka alkaa pienessä lumessa hölkän ajolla ja mäkitreeniä, jossa oli 4xmäkeä (1km mäkeä, ja takaisin palauttelua), loppuun vielä kevyt pellon halki kahluutus.
Leevi oli alkuun jäykkä, pää vasemmalle, oikea etuvuohinen hieman lämmin. Ensimmäiseen mäkivetoon takasen liike ei ollut ihan tasainen, mutta parani. Kolmas veto oli selkeästi paras. Nuoruutensa taistellut ruuna kulkee lenkit Nurmos-kuolaimilla ja pumpulit korvissa! Ja takasissa nallesuojat. Kiltti ja tasainen, korkeus nyt n.155cm.

Lassilla ajoin samanlaisen lenkin. Lassi oli selkeästi tasaisempi suustaan, mitä se välillä oli. Varusteetkin on vähentyneet, samoilla Nurmos-kuolaimilla ajoin, mutta korvat on edelleen kokonaan kiinni (pumpulit, kumitupet, huput). Suojat edessä ja takana (nallesuojat). On tää hevonen vaan niin omantuntuinen, kuin emänsä. Lassilla oli selkä hyvässä kunnossa, mutta käyttää koko ajan BOT-loimea, josta olin hyvin tyytyväinen. Vein nyt uuden villaloimen, jossa on BOT ommeltuna kiinni, että on vielä tiiviimpi ja saa fleece BOT:n välillä pestyä.

Välillä on ollut aika kylmää... Uuden vuoden jälkeen oli muutama viikko n.-30 asteista, joten haalarit tulivat taas tarpeeseen. 

Neiti Cee on ottanut itseensä reilusti massaa, kun ei ole treenattu, joten vaakahan näyttää jo n.17kg. Lisäksi on kyllä kehittynyt lihaksistoltaan hurjasti, kun omatoimisen liikunnan määrä on lisääntynyt.



Näihin tunnelmiin, lunta on paljon ja koirat nauttii!

2 kommenttia:

  1. Mitäää ootteko muuttanu Joensuuhun? Mä oon ihan ulapalla. :D

    VastaaPoista
  2. Täällähän me ollaan :) Koirat kiittää, kun saavat olla paljon vapaammin.

    VastaaPoista